Alkuviikosta oli tarkoitus aloittaa kunnon treenaaminen mahdollista koetta varten. Noh, kuinkas kävikään, maanantaina satoikin lunta ja arvatkaa kuinka inhottavaa Ramin mielestä olisi esim. mennä maahan johonkin niin märkään ja kylmään.
Tiistaina ei satanut lunta, mutta oli edelleen niin märkää, että en viitsinyt treenata.
Keskiviikkona taas satoi luntaa (ja räntää ja vettä ja vähän kaikkea muutakin). Keskiviikkona itselleni nousikin kova kuume, joten ei treenailuja torstainakaan, vaikka sää olisi ollut oikein lumeton ja kuiva (tätä mun tuuria).
Eilen torstainakin olin vielä kuumeessa, joten ei sitten vielä tänäänkään treenailuja.
Jospa huomenna vihdoin päästäisi treenaamaan? ;)


Ällöö...

Rami on ollut vähäisellä lenkitykselläkin ja sen huomaa, selvästi levottomampi ja kaipaisi tekemistä. Parina päivänä ollaan kuitenkin työstetty uusia temppuja, ihan hyvällä menestyksellä. Tiistaina otin myös videolle (linkki) kun naksuttelin tassujen ristimistä. Tässä on pitänyt edetä aika hitaasti, sillä jos targetin siirtää liian nopeasti pois toisen tassun päältä, Rami alkaa tarjota molempia tassuja sille (tai joitain muita aika viisaita versioita). Tänään naksuteltiin samalla kun syötin iltaruuan. Ensin kokeilin vain mitä tarjoaa, alkuun esitteli vähän kaikkea, tassujen nostelua, lipomista, maahanmenoa ja istumista. Palkkailin näitä kaikkia.
Sitten alkoi tarjoamaan enemmänkin lipomista ja päätin hioa tästä jotain tempun alkeita. Lopulta sain vahvistettua vain suun aukomisia, aika hyvin jo tarjosi näitä.