Kesäloman kunniaksi meillä on käynyt vieraita kaukaa pohjoisesta sekä etelästä. Sara ja Hukka piipahtivat viime viikonloppuna, koirat tulivat kivasti toimeen. Tai siis ignoorasivat toisensa onnistuneesti… Alkuviikon saimme sitten viettää Julian ja Neran seurassa. Nerankin kanssa Rami ja Noomi tulivat ihan kivasti toimeen, vaikka Noomin läpsimis- ja jahtaamisleikit olivat toisinaan vähän liian rajuja pienelle Neralle. Noomi hillitsi itsensä suurimmaksi osaksi aikaa kuitenkin ihan mukavasti.



  SM-kisojen jälkeen Noomin tokotreeneissä on tullut esiin vanhoja ongelmia, joista luulin sen jo päässeen yli. Suurimmaksi osaksi ongelmat ovat noutoliikkeissä. Noudot ovatkin sujuneet liiankin hyvin koko talven, ilmeisesti vaihtelun vuoksi on aina oltava jotain ongelmaakin. Noomilla oli suunnilleen vuosi sitten, kun noutoja vasta opeteltiin, samanlaista epävarmuutta ja paineistumista kapulaan tarttumisessa. Näistä kuitenkin päästiin, kun Monni pääsi jutun juoneen kiinni ja oli varma siitä, mitä pitää tehdä. Vielä kuukausi takaperin Noomi teki noudot ihan mielellään ja kohtuuhyvällä vauhdillakin, sekä metallin että puisen.

  Ongelma tuli uudelleen esiin eräänä iltana, kun treenasin Noomin kanssa kentällä. Kentän toiseen päähän tuli muutama ihminen pelaamaan jotain peliä, jossa heiteltiin jotain puupalikoita (jotka kolahtelivat melko kovaan ääneen). Ajattelin, että Noomi saattaisi vähän ahdistua näistä äänistä, kun se edelleenkin on jossain määrin ääniarka. Yleensä sen ääniarkuus kohdistuu enemmänkin minun tekemisiin, eikä se niinkään ole välittänyt enää aikuisiällä ympäristön äänistä (esim. ihan kamalaa on, jos minä pudotan jonkun esineen pöydältä ja se kolahtaa). Myös näiden äänien aiheuttamat hetkelliset paineistumiset ovat tosiaan olleet yleensä hetkellisiä, eli Noomi on palautunut todella nopeasti.

  Kyseisenä iltana aikomuksena oli treenata paikallamakuuta, ruutua ja metallinoutoa. Paikallamakuussa Noomi kesti tosi kivasti vaikka piiloa ei olla treenattukaan äänihäiriöissä. Ruudussa alkoi sitten ongelmat. Noomi ei kyennyt keskittymään itsenäiseen työskentelyyn äänien keskellä. Se lähti ruutua kohti, mutta jäi matkan varrelle ahdistuneen näköisenä, eikä uskaltanut mennä lähemmäs äänien lähdettä ihan yksin. Onneksi tajusin helpottaa harjoitusta ja otin pari helppoa lähetystä aivan lyhyeltä matkalta, joten pieni ahdistunut irskiparka ei päässyt ahdistumaan paljon enempää.
  Luulin että metsku olisi ihan piis of keik, kun noudot ovat olleet kivimpia Noomin mielestä viimeaikoina. Tarkoituksena oli keskittyä vauhtiin, eli en teettänyt perusasentoja vaan lennosta vain noudot. Ensimmäisellä kerralla Noomi palautti kapulan hitaasti, joten en palkannut sitä. Olisi pitänyt jättää siihen. Toisella yrityksellä juuri kun Noomi oli tarttumassa kapulaan, kuului oikein erityisen iso kolahdus. No eipä se sitten uskaltanut sitä enää nostaa. Ollenkaan. Kavahti vain kauemmas, kun otin kapulan käteen, jes.

  Myöhemmissä treenituokioissa Noomi on taas kyennyt noutamaan, mutta ei yhtä nopealla vauhdilla kuin aiemmin. Myös kapulaan (varsinkin metalliin) tarttuminen näyttää epävarmalta. Eilen ensimmäistä kertaa sain Noopsin vapautumaan oikeasti kunnolla noutoliikkeessä ja juoksemaan lujaa puinen kapula suussa (kun epäonnistuneesta treenistä on jo yli viikko). Ruudut ovat olleet epävarmoja ko. treenin jälkeen, mutta en paljon ihmettele, kun se ei mikään varmin liike ollut aiemminkaan. Noh, kyllä se saadaan kuntoon.
  Jos jotain positiivista etsii, niin paikallamakuut ovat olleet tosi hyviä! Menee jo ihan iisisti se kolme minuuttia piilossa, ainakin suhteellisen häiriöttömässä ympäristössä. Kätevää treenata yhtä aikaa molempien koirien paikallaoloja (Ram istuu, Noomi makaa) ja kyykkiä puskassa kurkistelemassa.



  Eilen ja tänään käväistiin Ramin kanssa juoksemassa yhdet radat KAS:n juhannuskisoissa. Eilinen rata oli ihan sujuva, vähän oltiin tahmassa molemmat. Ärsyttävä vitonen kepeiltä ja sija 2.
  Tämänpäiväinen rata oli ehkä surkein ikinä (= hyl). Ensin ohjasin sen putken ohi, ja se ajautui hyppäämään vieressä olleen kehänauhan yli. Ihan ymmärrettävää, kun ohjasin tosiaan surkeasti. Loppurata oli myös huono, kepeille meno takkusi ja Rami kävi katsomassa siinä välissä myös keppien kohdalla olevaa numeromerkkiä. Siis mitä. Kontaktitkin teki huonosti, varasti melkein joka kerralla.
  Tekosyynä voisin käyttää kaatosadetta tai sitä, että Rami oli suoritusvuorossa ensimmäisenä (= ei ehtinyt nostaa virettä katsellessaan muiden menoa). Mutta en jaksa. Ei tuollaiset oikeuta minkäänasteiseen haahuiluun.

  Kaiken tämän jälkeen tunnen kyllä taas itseni ah-niin-onnistuneeksi kouluttajaksi. Voiko olla säälittävämpää, että samaisen ongelman kanssa tahkotaan lähes neljä vuotta, vieläkään pääsemättä siitä eroon? No ei.