Olen nyt ottanut tavaksi käydä Ramin kanssa tokoilemassa iltalenkin yhteydessä. Yhtenä iltana se teki superhienot luoksarin stoppailut pitkältä matkalta. Seuraavana iltana sitten stopit eivät olleet läheskään yhtä hienoja, joten otettiin taas helpompia lyhyemmältä matkalta. Kokonaisuudessaan alkaa kuitenkin avoilut näyttää paremmalta - voisin uskaltaa kuvitella, että päästäisiin kokeeseen toukokuuksi. Oikeastaan eniten työtä kaipaava liike on paikallamakuu (ja se luoksetulon stoppi).

Noomi on harjoitellut taas maahanmenoa ja istumista sekä vähän sivulletulon alkeita. Myös hihnakävelytreeniä tehtiin tänään.
Eilen käytiin päivällä molempien koirien kera jäällä juoksentelemassa. Noomi sai juosta Ramin perässä ja kutsuin aina välillä luokse, tosi kivasti tottelee käskyä vaikka leikkisi Ramin kanssa.

Tänä iltana käytiin Ramin kanssa KASlla tokoilemassa. Avoryhmäläisiä ei ollut ketään paikalla, joten mentiin alokkaiden treeneihin mukaan. Siellä tehtiinkin paljon Ramille sopivia häiriötreenejä, seurattiin toisten koirien vierestä. Rami tuli tosi kivasti, kehuin ja palkkasin kun piti kontaktia. Myös paikallamakuu (näkösällä) 1,5min ja kivasti pysyi. Kylmä meinasi taas tulla.
Lopuksi hyppy kahteen kertaan. Tosi kivoja Ramilta, ei jäänyt ekallakaan haistelemaan esteen toiselle puolelle kun sanoin napakasti käskyn. Pitää vain reilusti puuttua noihin haisteluihin tuolla hallissa (ja muutenkin treenatessa).

Ottamiani kuvia voi nyt katsella enemmälti täällä! Löytyy mm. lisää kuvia eiliseltä sekä vanhempia otoksia.