Perjantaina klo 23.52 suunnattiin Anniinan ja Staran kanssa junalla kohti Helsinkiä. Juna olikin sitten lauantaiaamuna puoli yhdeksän maissa perillä, asemalla tavattiin Henna ja lähdettiin kohti messaria.

Saateltiin Anniina ja Stara snautserikehälle ja lähdettiin kiertelemään. Katseltiin muutaman rodun arvosteluja ja kuvailtiin ja kierrettiin kojuja.




Staralla menikin upeasti, siitä tuli juniorivoittaja 09 ja sijoittui narttujen kolmanneksi saaden ensimmäisen sertinsä (ensimmäisestä näyttelystä)!

Näin päivän aikana myös monia muita tuttuja, mm Jennan, Elinan ja Julian.
Näyttelyssä tuli tuhlattua rahaa: mukaan tarttui treeniliivi, leluja ja nameja Ramille.

Kiitos tosi kivasta reissusta etenkin Hennalle ja Anniinalle!