Tänään käytin Noomia tutustelemassa muihin koiriin ja liikenteeseen. Mentiin ensin käymään kimppatreeneissä ouluhallin parkkiksella, Noomi oli melko reippaana. Ei kovinkaan arastellut muita koiria, ensin oli karvat pystyssä selkää myöten, mutta lopulta olisi halunnut leikkimäänkin. Palkkailin kontaktista ja vapaana ollessaan totteli taas hienosti luoksetulokäskyä vaikka olisi ollut menossa toisen koiran luo tms. Kahdesti taisi olla häiriö liian kova, mutta tehtiin niin paljon onnistumisia että en usko noiden vaikuttavan.



Ouluhallilta käveltiin keskustan läpi bussipysäkille ja sillä sitten takaisin kotiin. Hiljaisemmilla teillä Noomi oli ihan reippaana, hyppeli eteenpäin kuten normaalistikin. Kun mentiin rautatieaseman alikulkukäytävästä, syöksähti yhtäkkiä toinen koira (corgi) fleksissä muristen kohti Noomia. Menin nopeasti ohi ja vedin Noomin perässä. Tämän jälkeen N olikin paljon enemmän varuillaan ja kulki perässäni korvat luimussa. Ärsyttää kyllä että näin pääsi käymään, mutta en tiedä mitä oikein olisin voinut tuossa tilanteessa tehdä (en mitenkään olisi ehtinyt reagoida niin että olisin voinut työntää toisen koiran pois tai mennä väliin tms). Keskustassa Noomi vähän arasteli ovien paukahduksia ja isompia autoja, mutta tuli kuitenkin perässä (ei esim. mennyt ihan lukkoon ja jäänyt paikalleen kuten pari viikkoa sitten eläinlääkärillä) ja vähän haisteli häntä heiluen muutamaa kivaa ihmistä.
Ehdittiin pysäkille juuri sopivasti, bussi tuli muutaman minuutin päästä. Matka sujui tosi hienosti, Noomi oli ihan rauhallinen sylissä.

Ylläolevasta kuvasta kiitokset Moonalle. :)