Tällä hetkellä on melko positiiviset fiilikset. Ensinnäkin, loma. Ihanaa on myös se, että pakkaset ovat vihdoin hellittäneet ja lämpömittarin lukemat ovat kivunneet jo jopa yli viiden plussa-asteen. Tämä tarkoittaa tietenkin lumien sulamista, mikä taas tarkoittaa sitä, että kohta voi jälleen treenailla kentillä ja parkkiksilla. Ja lenkkeillä loputtomasti ilman paleltumista ja mennä ulos ilman viiden minuutin pukeutumishetkeä. Ja tehdä kaikkea muitakin kivoja kesäjuttuja. 



Koirat ovat myös olleet viime aikoina positiivisia ajatuksia herättäviä otuksia. Eräänä iltana lenkillä ollessani melkein ehdin jo säikähtää, kun Noomi käveli jotenkin niin flegmaattisesti löntystellen. Sellainen toiminta ei yleensä ole tavallista Pikkuirskille, joka ei ole päässyt koko päivänä kunnolla spurttailemaan. Yleensä Pikkuirski hypähtelee tuon tuostakin raivostuttavan lähelle hihnan päätä (kuitenkin vetämättä varsinaisesti), sitten takaisin vierelle, sitten taas eteenpäin ja niin edelleen. Ja välillä on myös hyvä läpsäistä vierellä kävelevää kääpiösnautseria tassulla päähän (tai johonkin muuhun ruumiinosaan). Toisinsanoen siis, normaalisti Noomille joutuu alkulenkistä huomauttelemaan muutamaan otteeseen, että energianpurkuhommat voisi säästää siihen osuuteen lenkkiä, kun saa juosta täysillä.
Tänä kyseisenä iltana Noomi käveli siis rauhallisesti vierellä eikä yrittänyt häiriköidä kääpiösnautseriystäväänsä. Ehdin jo ajatella, että Noomi saattaisi olla sairas tai vähintäänkin syönyt jotain epäsopivaa. No mitenpä kävikään, kun päästiin siihen vapaanaolovaiheeseen: heti ”vapaa” –sanan kuultuaan pieni punainen sinkoaa (kuten normaalistikin) kuin raketti kohti pimeyttä. Ja sitten takaisin, kunnes tehdään tiukka U-käännös ja hypätään pahaa aavistamattoman kääpiösnautseriystävän ylitse taas tekemään uusi kierros.­
Suhtaudun jotenkin epäuskoisesti siihen, että kauan tavoiteltu hallittu ja rauhallinen hihnakävely olisi vihdoin totta. Mutta kuitenkin, rauhallinen toiminta on jatkunut hihnalenkeillä tuon kyseisen illan jälkeenkin.  Ehkä voin pikkuhiljaa siis jo alkaa uskoa, että oppi on mennyt perille. Hihnakäyttäytyminen on ollut mulle aina pakkomielle, joten tämä siis ON melko iso juttu!

Nyt loman kunniaksi saimme myös vieraita pohjoisesta, Sara ja Hukka tekivät yhden yön pikavisiitin.