Kolmenkymmenen asteen pakkasessa ei ole mukavaa lenkkeillä. Varsinkaan Ramin mielestä. Kymmenenkin minuutin kävelyn jälkeen se alkaa nostelemaan koipiaan ja hyppelemään miten sattuu.
Pari viime päivää ollaankin värjötelty sisällä melko ahkerasti.

Molemmat ovat kuitenkin saaneet aktivointia temppuilujen merkeissä. Rami työstää tällä hetkellä tassu-nenälle-temppua ja Noomi lähinnä istumisia ja maahanmenoja (video). Harmittavasti Noop ei ole päässyt kunnolla opettelemaan hihnakävelyäkään melkein viikkoon, kun ei viitsi palelluttaa sitä tuolla pakkasessa.
Noomin sisäsiisteysasiat ovat myös hyvällä mallilla. On ollut jo monia päiviä, jolloin vahinkoja ei ole sattunut lainkaan. Tarpeet tehdään ulos jos tajuan viedä ajoissa, ja nyt olen jo aika hyvin oppinut näkemään milloin on ulosmenon aika.

Noomi kasvaa hurjaa vauhtia - se tuli meille kaksi viikkoa sitten ja nyt jo näkee selkeän eron kuvissa silloin ja nyt. Kohtahan se on jo isompi kuin Ramppis.