22.07.2011 - 00:45

Me ollaan lomailtu. Tehty pitkiä lenkkejä ja siinä välissä aina laiskoteltu. Lomaan kuuluu tietysti myös treenit, mutta melko vähälle ovat kyllä jääneet nekin. Tiivistettynä Rami on treenannut vähän ja ihan suhteellisen onnistuneesti (molempia lajeja). Noomi taas on jatkanut paineistumisiaan mm. metalliin ja ruutuun liittyen sekä nyt uutena epävarmaillut vähän kaikessa muussakin, kuten esim. keinulla. Siitä ei oikein ole ottanut nyt selkoa, että mistä nämä epävarmailut ovat peräisin. Tämä on kyllä niiin epänoomimaista, kuin voi vain olla. Siis että ei ota selkoa. Yleensä Noomi on se avoin ja helposti luettava iloinen höseltäjä ja Rami se, jonka mielialoja on hankalaa tulkita.
Luulenpa (tiedän), että kaikki nämä epäonnistumiset ovat kuitenkin ihan omaa ansiotani. Tiedän, että Noomin epävarmuustilanteisiin ei auta ollenkaan se, että näytän turhautumiseni. Miksi sitten näytän. Eihän se nyt tahallaan yritä kuunnella kaikkia mahdollisesti pelottavalta kuulostavia ääniä ihan vaan ärsyttääkseen. Kun Noomi paineistuu äänistä/jostain, minun pitäisi tajuta tehdä joku yksi helppo asia ja lopettaa treeni. Eikä vaatia varsinkaan mitään itsevarmuutta vaativaa tehtävää (sellaista, jonka suorittaminen vaatii poistumista minusta muutamaa metriä kauemmas). Muutenkin Noomin kanssa minun pitäisi muistaa olla ennenkaikkea selkeä ja kannustava, jotta epävarmuutta ei pääsisi esiintymään.
Todellisuudessa suurin osa Noominkin treeneistä ovat olleet aivan kelvollisesti onnistuneita. Perfektionistilla tietysti mieleen jää aina vain ne epäkohdat...

Huomisaamuna suunnataankin vuoden ensimmäiselle (!!) eläinlääkärireissulle (jos rokotuksia ei lasketa). Epäilen, että Noomilla on oikeassa silmässä tulehdus. Aika hyvin, kun nyt on jo vuosi yli puolessa välissä ja vasta ensimmäinen ell-reissu! :D Toivottavasti pysyvät sitten loppuvuoden yhtä terveinä.
|
Kirjoittaja

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.
Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007
Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0
Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).
Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009
Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)
Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).
Kalenteri
11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?
9.-10.6. TOKO SM! (N)
|
Meillähän tuo staffi on isosta egostaan ja itsevarmuudestaan huolimatta varsin ohjaajapehmeä, eli jossain tietyssä tilanteessa saattaa mennä ihan lukkoon komentamisesta (tai jos kommennetaan toista koiraa). Sen purkamiseen ei sitten auta muu kuin lopettaa se tilanne missä ollaan kokonaan...
Noomi on ollut kyllä aina melko ohjaajapehmeä. Pikkupentunahan se oli kamalan ääniarka, mutta kuvittelin sen menneen ohi jo suurimmaksi osaksi. Nyt se ei enää niinkään säpsähtele äänistä, vaan paineistuu ja menee lukkoon jos yritän pyytää sitä tekemään jotain "vaikeaa".
Sarianne,
Paineistumistahan ei siis esiinny joka treenissä, mikä on tavallaan ongelmallista. Noomi saattaa tehdä monta päivää aivan iloisesti ko. liikkeitä, kunnes tulee taas sellainen treenikerta, jolloin se paineistuu jostain äänistä (joihin en itse tajua kiinnittää huomiota) ja menee lukkoon, kun pitäisikin kyetä toimimaan kauempana minusta. Tässä vaiheessa kyllä helpotan harjoituksen ihan alkeistasoiseksi, mutta en silti saa Noomia vapautumaan täysin. Ei Noomia kuitenkaan kamalaksi herkkiskoiraksi voi varmaan kutsua, se on vain Ramiin verrattuna pehmo, enkä näköjään osaa vielä toimia sen kanssa. Johonkin oikeaan herkkiskoiraan verrattuna (Aksu? :D) Noomi olisi varmaan aika kova...
+ Upea kuva!
Ja niin. Aksun haastavuudesta kertonee jotain sekin, että luovutin tokon suhteen. Äänet oli tokokentällä liikaa.
Meillä onneksi nuo äänijutut eivät enää vaikuta arkeen juurikaan, ongelmia ilmenee arjessa ainoastaan lähinnä uutenavuotena. Nuo treeneissä paineilut ovat tulleetkin nyt melko äkkiä, viimeksi samankaltaista on esiintynyt lähes vuosi sitten. Siksi onkin hankalaa tulkita koiraa, kun ei oikein tiedä mistä syystä se ei toimi. Ehkä tämä alkaa sujumaan, nyt kun olen joutunut huomaamaan, ettei Noomia yksinkertaisesti vain voi vaatia toimimaan samalla tapaa, kuin Ramia (jonka toimimattomuus johtuukin lähes aina motivaationpuutteesta).
Kiitos kuvakehusta! :)
Sarianne,
Joo, se on ääniarka, ainakin jossain määrin. Noomi kuitenkin menee lukkoon vasta siinä vaiheessa, kun yhdistyy äänien pelkääminen ja minun ansiosta paineistuminen (eli juurikin nämä liikkeet, joissa vaaditaan poistumista luotani ja siellä keskittymistä). Äänien keskellä Noomi pystyy siis tekemään esimerkiksi seuraamista aikalailla normaalisti, kun saa olla "turvassa" lähelläni.
Olenkin koittanut miettiä, mitkä äänet aiheuttavat Noomissa paineilua. Usein pahimpia ovat sellaiset tilanteet, joissa olen Noomin kanssa yksin treenaamassa hiljaisuudessa, ja sitten kuuluu jostain kauempaakin jotain kolinaa/ryminää. Kisoissa tai kimppatreeneissä, joissa on koko ajan hälinää, Noomi ei oikeastaan reagoi ääniin. Eli taitaa meillä olla vielä toivoa. :D
Harmi, ettei toko onnistunut Aksun kanssa. :( Mutta onneksi teillä on agility!