Tänään kotiuduttiin kauan odotetulta SM-kisareissulta! Kokonaisuudessaan retki oli varsin onnistunut, vaikka kisapäivän sääolosuhteet eivät olleet lähelläkään ihanteellista tokoilusäätä. Matka sujui kuitenkin hyvin, löydettiin hotellille ja Klaukkalaan kisapaikalle ilman ongelmia. Yövyimme siis Vantaalla hotellissa, samassa huoneessa Anniinan ja Staran kanssa. Noomi ja Stara olivat hienosti sovussa koko matkan ajan, vaikka joutuivat olemaan yli seitsemän tunnin automatkat peräkontissa melko ahtaasti.
Sitten itse suoritukseen! Alokasluokka oli jaettu neljään eri kehään. Ensimmäisen kehän tuomaroi Pirkko Bellaoui. Kastelin Noomin juuri ennen ensimmäiseen kehään menoa märällä pyyhkeellä, mutta luoksepäästävyysrivissä odotellessa Noomille ehti silti tulla liian kuuma, ja se ei meinannut jaksaa istua perusasennossa (meinasi koko ajan valua maahan).
Luoksepäästävyydessä sanoin Noomille hiljaa ”paikka” (kuten normaalisti) tuomarin tullessa kohti, ei olisi kannattanut, sillä maahanhan se valui. Tämän vuoksi numeroksi 9.
Noomi ehti valua maahan myös paikallamakuussa ennen, kuin ehdin sanoa käskyn. Itse makuu oli myös vähän levoton, ja Noomi meni lonkalle. En kyllä ihmettele lonkallemenoa, sillä hiekkakenttä oli polttavan kuuma. :( Tuomari antoi tästä 7. Kokonaisvaikutelma ensimmäisestä kehästä 9.
Tässä välissä ehdin käydä kastelemassa ja palkkaamassa Noomin, joten se jaksoi keskittyä vähän paremmin ensimmäisessä yksilösuorituskehässä, jonka tuomaroi Taru Torpström.
Ensimmäisenä tehtiin seuraaminen hihnassa. Seurautin Noomin kehään ja se tuntui olevan ihan mukavassa vireessä, vaikka ei aivan normaalin yli-innostunut ollutkaan. Seuraaminen oli aivan huikean hieno, en keksi mitään valitettavaa! Minun ei tarvinut ollenkaan miettiä koiraa, vaan kykenin oikeasti keskittymään omaan liikkumiseeni ja sainkin tehtyä käännökset ja pysähdykset huolella. :) Hieman normaalia matalampi vire teki myös sen, ettei Noomi keulinut lainkaan eikä myöskään painanut ollenkaan, seurasi vain kivasti jalassa kiinni. Voitte siis kuvitella ilmeeni, kun tuomari näyttää numeroksi 7. Luoksetulossa Noomi jaksoi tulla hyvää vauhtia, mutta törmäsi taas minun makuuni ihan liikaa. En kyllä ihmettele, kun keskittyminen ei ollut täysin huipussaan. Tuomari kuitenkin jatkoi sangen mielenkiintoista pisteytyslinjaansa antaen tästä numeroksi 10.
Toisen kehän kokonaisvaikutelma10.
Tässä välissä ehdin nopeasti käydä palkkaamassa Noomin ennen kolmanteen kehään siirtymistä. Seurautin Noomin taas kehään, ja se oli samanlaisessa, hyvässä vireessä kuin edellisessäkin kehässä. Kolmannen kehän tuomaroi Harri Laisi.
Hyppy oli ihan hyvä, Noomi siirsi toista etutassuaan vähän, kun siirryin sen viereen. Tuomari ei ilmeisesti huomannut tai välittänyt, sillä numeroksi saatiin 10.
Jatkettiin heti vapaana seuraamisella. Tässä tein itse vähän huolimattomasti pysähdykset, olin vissiin edelleen vähän hämmentynyt edellisen kehän arvostelusta… Noomi kuitenkin teki edelleen oman osuutensa täydellisesti. Tällä kertaa tuomari oli vähän enemmän samoilla linjoilla kanssani, 9½. Kokonaisvaikutelma 10.
Kolmannen ja neljännen kehän välillä jouduttiin odottelemaan hetki, mutta en ehtinyt käydä kuitenkaan palkkaamassa tai kastelemassa Noomia. Noomi oli kehään mennessä aivan väsynyt kuumuudesta. Neljännen kehän tuomaroi Ossi Harjula.
Liikkeestä maahanmenossa Noomi ei meinannut lähteä seuraamiseen mukaan, se ei yksinkertaisesti jaksanut. Sain sen kuitenkin vartaloavulla mukaan, ja loppuosa meni suunnilleen oikein. 8. Seisomisessa sain Nompan mukaan seuraamiseen. En kuitenkaan uskaltanut sanoa käskyä normaalilla tiukalla äänensävyllä, sillä pelkäsin että Noomi väsyneenä lösähtää maahan. Sanoin siis käskyn normaalia hiljempaa ja sievemmin, joten Noomi jäi epävarmasti. En siis ihmettele yhtään, että se hiippaili perään melko reilustikin, kun kyseinen liike on normaaliolosuhteissakin kaikkein epävarmin. Numeroksi saatiin joka tapauksessa 7. Kokonaisvaikutelmakin oli 7.
= ALO1 171p, sija 21 yli sadasta alokasluokan koirasta.
Anniina videoi kokeen, ainoastaan maahanmeno jostain syystä jäi puuttumaan videolta:
Olen varsin tyytyväinen Noomin työskentelyyn. Ainoastaan viimeisessä kehässä se oli huonossa vireessä. Kokonaisvaikutelmien pisteet kuvastavat hyvin Noomin virettä: ensimmäisessä kehässä vähän huono, toisessa ja kolmannessa hyvä ja viimeisessä huono. Sikäli kuitenkin ihan ymmärrettävää, ettei Noomi jaksanut pitkään, kun lämmintä oli kuitenkin yli 30 astetta. Ja vaikka helteessä olenkin vähän treenannut sitä, en kuitenkaan koskaan ole treenannut viiden tunnin helteessä odottelun jälkeen.
Hihnaseuraamisen seiska jäi vähän kaivertamaan. Ärsyttää suunnattomasti, että kyseisen tuomarin kehässä parempia pisteitä seuraamisesta saivat koirat, jotka suurinpiirtein kävelivät vieressä ja vilkaisivat välillä ohjaajaansa. Viimeisen kehän huonot arvosanat eivät minua harmita, sillä koira oikeasti oli ihan veltto ja teki huonosti. Hihnaseuraamisen Noomi kuitenkin teki täydellisesti, joten 7 ei mielestäni aivan kuvaa sen tasoa. Odotinkin, että seuraamisessa voi tippua arvosana tiiviyden takia, mutta ihan kolmea pistettä en olettanut siitä menevän. SM-kisoissa tuomarit eivät sen kummemmin perustelleet pisteitään, mutta sain kuitenkin hihnaseuruun pisteille lyhyen selityksen (”aivan liian tiivis”), koska jäin katsomaan tuomaria epäuskoisena. Eniten ottaa päähän se, kuinka järjettömän määrän olen tehnyt töitä saadakseni Noomin seuraamisesta niin hienon, kestävän, varman ja tyylikkään, ja nyt on harkittava jonkinasteista uudelleenopettamista. Niin, pitäisi opettaa se seuraamaan huonommin, jotta saataisiin parempia pisteitä. Loogistako?
Meidän joukkue, Oulun seudun kennel- ja agilityseura KAS ry, sijoittui kuitenkin sijalle 20. kaikista 69 joukkueesta. Aika hyvin! Kiitokset kaikille kivoille ihmisille seurasta kisapaikalla ja erityisesti Anniinalle matkaseurasta! :) Ensi vuonna toivottavasti uudelleen..!
Onnea hienosta suorituksesta Noomin kanssa! Todella hyvää työskentelyä tuollaisessa säässä, ja muutenkin :) Mun mielestä sun ei tartte tuota seuraamista alkaa opettamaan mitenkään uudestaan, koska kyllä sillä pisteitä irtoaa, vaikka onkin tiivis. Mä tykkään tuollaisesta pk-tyylisemmästä ja tiiviimmästä. En toki tiedä miten paljon pisteitä tippuis ylemmissä luokissa... No, tuomarikohtaistahan tuokin on, Laisilta sait sentään hyvät pisteet :)
Onnea myös sijoituksesta, joka sekin tosi hyvä tuossa koiramäärässä! :D
Oli kiva nähdä, ehkä ens vuoden SM-kisoissa törmätään taas :) En kyllä tiedä osallistunko Sansin kanssa (mikäli meitä ees huolittais enää joukkueeseen, kun Sansi ei kykene suorittamaan liikkeitä ollenkaan himohelteillä), mutta pakko ois ainakin yrittää päästä katsomaan.
Onnea vielä täälläkin! Noomi työskentelee tosi hienosti :) Ihan harmittaa tuo seuruun seiska teidän puolesta. Vetäisin itse varmaan kilarit, jos Susu saisi hyvästä (= tiiviistä ja intensiivisestä) seuruusta huonomman kuin kasin. Noo, tuomareissa on kyllä paljon eroja tässä(kin) asiassa. Meille ei ole esim. koskaan muistaakseni nipotettu eteentulojen tiiviydestä ja Susu tulee siis ihan kiinni, oikein liimautuu jalkoihin.
Amy,
Kiitos! Joo, luulenpa että katselen vielä muutaman muun tuomarin kommentit tuohon seuraamiseen, ja jos alkaa tulla lisää yllättäviä pisteytyksiä, koitan vähän saada sitä "huonommaksi". Ainakin kaiken keulimisen ja painamisen yritän kitkeä pois (tuolla SM-kokeessahan Noomi ei kumpaakaan tehnyt, kun oli vähän alivireinen) jotta ei voi tulla valittamista ainakaan niin kauan kun pysytään sääntöjen mukaisessa arvostelussa (ilmeisesti SM-kisoissa näin ei ole ;) ).
Joo, oli kyllä tosi kiva nähdä teitä! :) Toivottavasti tosiaan törmäillään muissakin koiratapahtumissa!
Sirkku,
Kiitoskiitos :) kaikkein harmittavinta on tosiaan se, ettei tuo pisteytys ole minun mielestä lainkaan perusteltavissa sääntöjen pohjalta. En ainakaan itse löytänyt säännöistä mainintaa tiiviydestä, muuta kuin sen, että jos koira nojaa tai haittaa ohjaajan kävelyä, arvosana tippuu.
Nelli kirjoitti 13.06.2011 - 13:39
MITÄ!? Toi remmiseuruu oli ihan täydellistä! Upee Noomi :)
Rixu kirjoitti 13.06.2011 - 13:46
Mahtavaa! Paljon onnea teille jälleen kerran upeasta suorituksesta :)
Toiset tuomarit tykkää nimenomaan tiiviistä, toiset väljemmästä seuruusta. Aksulla on jotain siltä väliltä. Se ei paina, muttei ole myöskään mikään matkalaukku, vaan pitää kontaktin hyvin ja tekee käännökset napakasti. Tuomarit tykkäsi siitä. Pistemenetyksiä tuli sitten niistä äänien pelkäämis hetkistä. Siis niistä, kun Aksu kuuli jostain jotain epäilyttävää ja kontakti tipahti tai se irtosi sivusuunnassa / jäi jälkeen tai muuta mukavaa.
Onnea myös sijoituksesta, joka sekin tosi hyvä tuossa koiramäärässä! :D
Oli kiva nähdä, ehkä ens vuoden SM-kisoissa törmätään taas :) En kyllä tiedä osallistunko Sansin kanssa (mikäli meitä ees huolittais enää joukkueeseen, kun Sansi ei kykene suorittamaan liikkeitä ollenkaan himohelteillä), mutta pakko ois ainakin yrittää päästä katsomaan.
Kiitos! Joo, luulenpa että katselen vielä muutaman muun tuomarin kommentit tuohon seuraamiseen, ja jos alkaa tulla lisää yllättäviä pisteytyksiä, koitan vähän saada sitä "huonommaksi". Ainakin kaiken keulimisen ja painamisen yritän kitkeä pois (tuolla SM-kokeessahan Noomi ei kumpaakaan tehnyt, kun oli vähän alivireinen) jotta ei voi tulla valittamista ainakaan niin kauan kun pysytään sääntöjen mukaisessa arvostelussa (ilmeisesti SM-kisoissa näin ei ole ;) ).
Joo, oli kyllä tosi kiva nähdä teitä! :) Toivottavasti tosiaan törmäillään muissakin koiratapahtumissa!
Sirkku,
Kiitoskiitos :) kaikkein harmittavinta on tosiaan se, ettei tuo pisteytys ole minun mielestä lainkaan perusteltavissa sääntöjen pohjalta. En ainakaan itse löytänyt säännöistä mainintaa tiiviydestä, muuta kuin sen, että jos koira nojaa tai haittaa ohjaajan kävelyä, arvosana tippuu.
Hyvin teillä meni joka tapauksessa! Onnea!
Kiitos! :)