Kesän ensimmäinen - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.06.2011 - 00:04

   Kesäkuu on lähtenyt kivasti käyntiin ja lomakin on päästy aloittamaan. Outoa, että yhtäkkiä on kamalan paljon aikaa! Nyt on jo ihan Oikeasti kesä, vaikka kesäiset säät eivät vielä suuremmin ole tänne pohjoiseen ehtineetkään. Eipä sillä, että valittaisin, kivempaa treenata vain kun on viileämpää.

  Kesän kunniaksi myös ensimmäinen punkkilöydös on tehty, Ramin silmäkulmasta. Toivottavasti näitä ei tule usein, muuten täytyy alkaa miettiä punkkitököttien ostamista. Ei kyllä yhtään houkuttelisi, vieläkin on mielessä Ramin parin vuoden takainen halvauskohtaus…

  Molempien kanssa ollaan jatkettu aksaamista viikottain ohjatuissa treeneissä. Noomin kepit edistyy koko ajan, nyt tarvitaan vielä vauhtia ja varmuutta, kun perusidea on hallussa. Myös irtoamistreeniä Noomin kanssa täytyy tehdä paljon. Tässä Noomin aksaa videolla.

  Tokon SM-kisat siintävät jo alle viikon päässä, jännää! Kivaa päästä pitkästä aikaa etelään reissuun. Noomi ei kauheasti stressaa matkustamisesta, joten voin suhtautua siihen melko luottavaisesti. Toivon vain, ettei tulisi ihan kaamea helle, se kyllä laamauttaa Noominkin. Noomi on siis tehnyt pikkuviilailuja, kovin paljoa ei olla ehditty treenaamaan.
  Ramin kanssa tokoilu on jotenkin jäänyt tosi vähälle. Ei vaan oikein inspaa, kun ei etene mihinkään. Kyllä se osaa, jos vain viitsii yrittää. Paikalla istumisen maahan valuminen on tullut nyt treeneissäkin esiin, hyvä niin. Uskon että sekin liike saadaan ihan hyvälle tolalle, kunhan vain tehdään tarpeeksi toistoja. Sitä onkin kokonaisuudessaan treenattu ihan luvattoman vähän…



  Monni on iloisena jatkanut viime kesän lemppariharrastustaan, uimista. Vielä ei ole polskiminen yhtä mieluisaa, kuin kesähelteillä (ihmekös tuo, kun vesi on kylmää), mutta kepit kyllä haetaan järvestä. Lempinimensä arvoinen se on kyllä ehdottomasti...

Sarianne kirjoitti 05.06.2011 - 18:07
Olispa mullakin kesäloma!! Vielä joku kesä pidän kyllä ainakin kuukauden loman. no, siitä haaveillessa. Yksi punkki on vielä tosi vähän, että jos kovin pohjoisessa asustatte ja punkkilöydökset on noin vähäiset, niin eihän se mömmö välttämättä tarpeellinen ole, kun kerran pahat oireetkin on siitä tullut aiemmin. Päivittäiset punkkitarkastukset vaan käyttöön! Täällä meillä Aksulla oli yhtenä viikonloppuna (ennen punkkipannan ostoa) viisi punkkia..
Jenna kirjoitti 05.06.2011 - 19:37
Aivan, tuo olikin ihan ensimmäinen punkki ikinä koskaan, joten en kyllä ihan heti ole aineita hankkimassa! Täällä ei ilmeisesti kovin paljon punkkeja liikuskele, tai ei ainakaan meidän lenkkireiteillä... :D
Elina, Jade ja Nera kirjoitti 07.06.2011 - 11:44
Onnea SM-kisoihin :)) Peukutamme teidän puolesta! Toivottavasti tosiaan ei olis pahimmat helteet juuri silloin, voi olla monelle koiralle (ja ohjaajallekin) turhan tukalaa sitten.
Jenna kirjoitti 07.06.2011 - 12:37
Kiitos! Harmittavasti sääennuste näyttää 25-30 astetta päivälle... Toivotaan että onnistuu koiran viileänäpito edes jotenkin. :(
Chrome kirjoitti 09.06.2011 - 02:56
Upeita kuvia ! , mitä kameraa yms objektiivia käytät ? :)
Jenna kirjoitti 09.06.2011 - 11:00
^Kiitos :) runkona mulla on Nikon D40, objektiiveja löytyy Sigma 18-200mm, Nikkor 50mm ja Samyang 85mm (jolla suurinpiirtein kaikki tämän vuoden kuvat otettu).
Kati & co. kirjoitti 09.06.2011 - 22:47
Tsemppiä tokokoitokseen!

Ainakin täällä päin on paljon punkkeja, jo tievierustalta löytää käppäilevän epäilyttäviä muukalaisia! Meri tekee varmaan osansa? Mutta toivottavasti pysyvät siinä yhtenä kappaleena.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)