Laama-agilityä - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.05.2011 - 19:57

   Oletko sinäkin kyllästynyt siihen, ettei laamasi pujottele keppien välistä?  Onko kiikkulaudalle nouseminen yhtä tuskaa? -  Joo! Rami oli tämän viikonlopun agilitykisoissa melko laama. Kuunteli ohjausta ihan kivasti, mutta vauhtia ei ollut kovinkaan paljoa ja kontaktit tehtiin huolimattomasti. Pistän vauhdin vähäisyyden kyllä täysin lämpimän sään piikkiin, Rami ei ole koskaan kyennyt toimimaan täysillä kuumassa. Kontaktien huonous oli varmaankin epävarmuutta, ei olla koskaan tehty vierailla esteillä. Virheitä kontakteilta ei siis tullut, vaan Ram himmaili ja pysähteli liian aikaisin eikä tullut aina kunnolla 2on2off -asentoon.

  Yhteensä mentiin neljä rataa: kolme agirataa ja yksi hyppyrata, kaksi rataa kumpanakin päivänä.
  Lauantain eka rata oli ihan simppeli, Ramilla oli vauhtiakin melkein normaalitasoisesti. Kontaktit teki huolimattomasti ja jopa varasti A:lta alussa. Porsas. Keinulle nouseminen oli todellakin yhtä tuskaa, tosi hidas. Yhdessä kohtaa Rami pääsi ohittamaan hypyn, joten kielto. Muita varsinaisia virheitä ei sattunut. Tuloksena A-radalta siis 5vp, ihanneaika alitettiin muutamalla sekunnilla.
  B-rata olikin sitten astetta hankalampi. Ensimmäinen virhe tuli kepeiltä, meni tokasta välistä vaikka en edes sählännyt mielestäni. Siitä eteenpäin menikin kaikki sitten vähän sinnepäin, hylky taisi tulla putken väärästä päästä ellen väärin muista.

  Tänään olikin sitten paljon kuumempi päivä, mutta sain pidettyä Ramin kuitenkin varjossa häkissä.
  Eka rata oli melko helppo, Rami laamaili taas ja hutiloi kontakteilla. Yksi rima tuli alas, muuten puhdas rata. Yliaikaakin laamalle tuli pikkuisen, tulos 6,85 (ja sija 2).
  Viimeinen rata oli hyppyrata, en olisi varmaan pysynyt perässä jos Rami olisi mennyt normaalivauhtia. Alussa heti kämmäsin ja hukkasin koiran selkäni taakse, mutta se onneksi ajautui siitä huolimatta oikeaan paikkaan. Loppurata olikin sitten parempi, hitaat kepit tosin, mutta virheettä mentiin maaliin. Tuloksena -6,14 ja 1. sija. Nyt Rampella on siis kaksi LUVA-nollaa kasassa, vielä yksi jäljellä kakkosiin!

  Video nollaradalta:

Sarianne kirjoitti 23.05.2011 - 16:11
Onnea sijoituksista ja nollasta! Siistin näköistä menoa nollaradalla!! :)
Jenna kirjoitti 24.05.2011 - 23:00
Kiitos! :) Vähän sähläämiseksi meinasi mennä, mutta selvittiinpähän virheittä :D
jenna kirjoitti 25.05.2011 - 11:55
Oho, teillähän menee kivasti jo 'Laaman' kanssa :D onnekas oot ku vielä mineihin siirryitte kisaileen! Hieno rata ja onnea toisesta LUVAsta!
Jenna kirjoitti 26.05.2011 - 23:39
Kiitoskiitos, miniys on kyllä iso plussa! :D
Amy kirjoitti 28.05.2011 - 18:36
Hienonnäköistä menoa! Onnea! :D

Tuo Noomin koe SM:ssä, meettekö aloon vai avoon?
Jenna kirjoitti 28.05.2011 - 18:48
Kiitos :) SM:iin mennään vielä aloilemaan, en luota piilomakuuseen vielä niin suuressa häiriössä. :D Ettekös tekin ole menossa SM-kisoihin? Mihin luokkaan? :)
Amy kirjoitti 30.05.2011 - 05:11
Mekin aloon, ja toivottavasti näissä kisoissa saahaan heittää hyvästit kyseiselle luokalle koularin kera :D Saa nähä, häiriö on ihan tajuton, ja S saattaa vaan töllätä muita omissa maailmoissaan ja näin ollen joudun antamaan jokaisessa liikkeessa miljoona käskyä ja tästä hyvästä saahaan sitten alo0 x)
Jenna kirjoitti 30.05.2011 - 20:05
Hienoa, nähdäänpä siellä sitten! :D Kuitenkin saatte enemmän pisteitä kuin me, pelottavia tiukkistuomareita varmaan kaikki...
Amy kirjoitti 31.05.2011 - 09:05
^ joo nähään :D siistii! Mut ei me enempi pisteitä saaha, Noomi on paljon päheempi ja paremmin koulutettu + treenattu koira joten ei. Varsinkin jos kaikki tiukkistuomarit tungetaan aloon... x)
Jenna kirjoitti 31.05.2011 - 22:09
Noomi varmaan laamaantuu kuumassa. Ja muutenkin seuraaminen 5 kun painaa liikaa... :D
Juulia kirjoitti 01.06.2011 - 20:57
Ramppa on hieno, jag gillar! Sulla on nyt molemmat koirat niin hyvässä mallissa harrastusrintamalla, että voit kohta jo alkaa miettimään Riimi-Muumin ottoa ;) Mä en muuten varmaan vaihdakaan rotua ihan vielä, seuraava taitaapi olla vielä perro. Katotaan sitten oisko kolmas jo irski...

Mutta me kuule hypätään jo muutaman päivän päästä junaan ja tullaan sinne! Ollaan lauantaina joskus illemmalla siellä ja lähdetään perjantaina takaisin Jämsään.
Jenna kirjoitti 01.06.2011 - 21:16
Ramppa on kyllä ihan kelpo akilitykoira, harmi etten minä ole yhtään kelpo ohjaamaan. Turhauttavaa, kun yrittää ja sitten näyttää ihan idiootilta että ei melkein viitsi edes kattoa noita videoita... :D
Jahas, tosi hyvässä mallissa! Agilityä ei kumpikaan ihan oikeastioikeasti osaa juuri mitään, tokoa osaa Noomi vähän. Ramin tokoilut on olleet viime aikoina arsyttäviä, en osaa opettaa ohjattua...! (Ja eläpäs paljastele mun suunnitelmia kuule...)

Hienoa, pitää alkuviikosta treffata? :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)