Ylöspäin, ja alas, ja ympäri hei - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
20.03.2011 - 16:25

Ramin tokoilut ovat alkaneet kokeen lähestyessä sujumaan koko ajan vain kankeammin ja virheitä on alkanut löytyä ihan ihmeellisistä kohdista.  Odotukset eivät siis ole kovinkaan korkealla ensi viikon koetta koskien... Hienoa olisi, jos pikkukoiran asenne säilyisi kivana ja liikkeetkin menisivät edes vähän sinne päin.

Muutenkin edellisen postauksen jälkeen ollaan jouduttu kokemaan alamäkeä vähän joka asiassa. Viime viikonlopun kaikki treenit menivät kyllä niin pahasti metsään, etten viitsisi edes muistella. Myös säätila on muuttunut masentavaksi, lunta tulee vain lisää, vaikka kohta pitäisi olla jo kesä.

Tänään käytiin hallilla tekemässä pikaiset tokoilut, sain siskon mukaan kuskiksi ja kuvaajaksi. Video siis yllä. Noomi teki pääasiassa tosi kivasti, vähän meinasi ilmetä haistelua siinä vaiheessa, kun ei tehty mitään.
Ruutu oli positiivinen yllätys, löysi oikeaan kohtaan keskelle ruutua varman oloisesti heti ekalla lähetyksellä.  Videolla olevista toistoista ensimmäisessä pysäytin liian eteen ja toisessa liian taakse, eli keskimäärin hyvin! Muuten ei ole sen kummempia kommentteja, paitsi että alokashyppy on aika epäsiisti (askelia käskyn jälkeen) ja noudot voisivat olla nopeampiakin. Ramin pysähdys valui liian pitkäksi, otin vielä toisen paremman toiston (joka ei tullut videolle).
Teetin molemmille myös suurinpiirtein minuutin mittaiset piilopaikallaolot onnistuneesti.

Viivi kirjoitti 20.03.2011 - 16:54
Ihan näin ystävälllisesti kommentoin tänne koska mun suu loksahti kun katsoin noi videot herranjestas Noomi on mun uusi idoli........... En käsitä miten...miten koira voi tehdä noin upeesti aaaAaA..

VTNTHP eli Viivi Tahtoo Noomin Tokokokeisiin Heti Paikalla.
Jenna kirjoitti 20.03.2011 - 16:59
Kiitos..! Noomin tokoilu on minustakin ihan hyvää parhaimmillaan, mutta vähän on vielä sähläyksen makua kaikessa. :D

Voit kyllä ihan vapaasti viedä! :) Oikeasti Nompe menee kokeeseen toukokuun alussa (jos saadaan paikka).
Julia kirjoitti 20.03.2011 - 17:57
Voi Noomi miten hieno! :o Ja Rami aww. :D
Josefiina kirjoitti 20.03.2011 - 20:02
En voi muuta ko sanoo, että perun kaikki epäilykseni siitä saatko irskistä itelles semmosen harrastuskoiran kuin suunnittelit! Noomihan on ihan mahtava, keräilen tässä leukaa lattialta.
Kaikenlaisilta roturasistisilta ennakkoluuloiltani on vedetty matto jalkojen alta.
Jenna kirjoitti 20.03.2011 - 20:15
Julia, kiitos! :)

Josefiina, älä nyt vielä rupea perumaan! :D eihän me olla edes kisattu vielä, voihan se olla että kämmäillään kokeissa ihan kunnolla...!
Rixu kirjoitti 20.03.2011 - 21:25
Irskit on loistavia! Että ihan huolella saatte niitä ennakkoluulojanne perua ;). Se, että näitä ei ole harrastavilla ihmisillä, ei tarkoita etteikö koirissa olisi potentiaalia!
Jenna kirjoitti 20.03.2011 - 21:45
^Komppaan! Irskissä on todellakin potentiaalia vaikka mihin! :)
Miira & walesit kirjoitti 21.03.2011 - 15:45
Aika hyvältä näyttää!
Jenna kirjoitti 21.03.2011 - 16:55
Miira, kiitos! :)
Amy kirjoitti 23.03.2011 - 09:57
Vitsi että on pähee toi Noomin ruutu! :D Juokseeko se aina suoraan sinne, vai pysähteleekö koskaan tyyliin "siis öö... mitä pitikään tehä? jos mä stoppaan tähän puoleen väliin ja venaan namin/lelun heittoa tai vaikka tuunki takas sun luo ku en tajuu..." x) Mä en oo Sansin kanssa ruutua niin usein tehnyt, eli ehkä se ei vaan oikeesti ymmärrä mitä siltä haluan, mutta se tekee just noin.

Ramikin on hieno! :)
Jenna kirjoitti 23.03.2011 - 16:31
Alkuvaiheessa Noomi (ja Ramikin) tekivät tuota pysähtelyä ja saattoivat jäädä liian etuosaan ruutua (pysähtyä ennen käskyä). Oon huomannut molempien kanssa kaikkein tehokkaimmaksi konstiksi sen, että palkkaan heittäen lelun/namin kauas ruudun taakse ja alkuvaiheessa toistot sitten niin läheltä ruutua ettei voi jäädä liian eteen. :D Ja koskaan en palkkaa, mikäli pysähtyy ennen kuin ehdin antaa käskyn, joskus annan mennä pitkälle ylikin ruudun jottei oppisi ennakoimaan pysähtymistä.
Noomille olikin kyllä miljoona kertaa helpompaa opettaa ruutu Ramiin verrattuna, kun se palkkautuu jo itsessään siitä, että saa JUOSTA ruutuun! :D Siksi sen kanssa ei ole niin tarkkaa palkata aina ruutuun/ruudun taakse...
Juulia kirjoitti 01.04.2011 - 19:22
En oikein tiedä kumpaan postaukseen kommentoisin! Noh menköön, ehkä huomaat tän kuitenkin :)

ENSINNÄKIN. Noomi on aivan tajuttoman pätevä. Siis se on vielä parempi kun muistin, ok en oo nähnyt sen tekevän kun vähän seuraamisjuttuja ja semmosta MUTTA SILTI siis aivan järjettömän pätevän ihana. Ja mä en oikeesti KESTÄ, kun mulla on aivan tajuton irskikuume.... Nimenomaan irskinarttukuume (Noomilla ei varmaan oo osuutta asiaan...). Otan jonkun semmosen pystykorvaisen ja koipieläimen (Noomilla ei tähänkään ole osaa eikä arpaa). Sitten leikkautan sen heti ekojen juoksujen jälkeen. Oisko mitään.

Toisena! Ramikin on tosi pätevä! Se näyttää taas ihan tajuttoman pieneltä videolla :D Ramilla taisi olla vähän huono päivä, mutta saitte tuloksen kuitenkin ja hei, ette TE voi mennä tuosta kun ylöspäin! Ykköstä vaan kehiin ja vuoden lopussa sulla on kotona Noomi jolla on vähintään AVO1 ja Rami joka on tokovalio. Sano mun sanoneen.

Kolmanneksi, millon nähään ;)
Jenna kirjoitti 01.04.2011 - 22:00
Noomi on kyllä ihan semipätevä. Videolla näyttää tietenkin hienolta, mutta kyllä sillä on vielä epäkohtiakin. mm. häiriönsieto voisi olla varmempaa...
Kannattaa ottaa pystykorvakoipi-irski, ne on parhaita! :) Pystykorvaisen irskin saa varmaan aika helposti, jos ei vaan tee korville mitään.

Rami ei kyllä kovin pätevä ole. Siis kyllähän kuka tahansa tekniikat opettaa mille vaan koiralle, mutta pläähslkdg entä koetyöskentelyn varmuus. Katellaan mitä tästä tulee, uusia ideoita on palkattomuusjuttujen suhteen ja niitä testaillaan nyt tässä kuukauden ajan ja käydään kokeilemassa toukokuun kokeessa..!
Tuo Noomin avoykkönen vuoden loppuun mennessä PITÄISI olla aika piis of keik, kun on oikeastaan enää yksi avoliike kesken (paikallamakuu...). Ramin valioudesta en menisi sanomaan, mutta oon melko vakuuttunut, että se saa sen tittelin tässä seuraavien kymmenen vuoden aikana (jos mun rahat ei lopu kesken)!

Nähään sitten kun tuutte taas Ouluun! :D Eli milloin?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)