Viikon ekat treenit - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.02.2011 - 22:25

 Jouduin maanantaina sittenkin luovuttamaan flunssalle. Koko viikko ollaan nyhvätty kotona, eilen vihdoin kuume laski ja tänään käytiin sitten tietenkin jo treeneissä! Kyseessä siis Rampan tokotreenit.

Ram teki kivasti, vaikka kaljua meinasi vähän hytisyttääkin kylmässä hallissa. Aloiteltiin seuraamisella ja idarilla, seuraaminen vähän turhan levotonta ja jouduin muutaman kerran huomauttamaan edistämisestä. Jääviä teetin seuraamisen yhteydessä idarimaisesti (vai olisko z-maisesti) ja kaikki asennot toteutuivat hienosti.
Ruutu ei tällä kertaa löytynytkään ihan heti. Taisin lähettää merkille vähän vinosti, lähti ruutu-käskyllä kyllä oikeaan suuntaan, mutta bongasi ensin luoksetulomerkin kauempaa. Kävin lähempää lähettämässä ruutuun, jonka jälkeen onnistui ihan merkiltä asti myös. Ruudut tämän jälkeen tosi kivoja, tosin päästin menemään ehkä turhan pitkälle (kuitenkin ruudun sisällä oli). Lopuksi tein vielä yhden toiston, jossa pyysin ruudussa maahan ja tein häiriöitä kävelemällä ympäriinsä ja Ramin takaa.
Paikallaoloja myös, istuminen tosi rauhallinen ja hyvä (yksi koira vieressä), käväisin piilossa minuutin-pari (en mitannut aikaa). Makuuta en viitsinyt ottaa kovin pitkästi, kun istuessakin meinasi jo palella. Makuutin siis ihan parikymmentä sekuntia, pyysin myös treenikaveria kiertämään koiransa kanssa Ramia, kun ei olla pitkään aikaan tehty vaikeita häiriöitä. Hyvin pysyi pääkin maassa, näitä pitäisi ottaa aina välissä.
Tehtiin myös ohjattu liikkuroituna. Ensin oikea. Muutoin nappisuoritus, mutta merkille seisahduttua vilkaisi taakseen kapuloita. Odotin pari sekuntia, jolloin kääntyi takaisin ja toi sitten yhdellä käskyllä hienosti oikean. Tämän jälkeen otin yhden merkin erikseen, pidin merkillä muutamia sekunteja jonka jälkeen palkkasin. Tarvitsee tosiaan malttia tuohon merkille, kun on niin paljon intoa ettei meinaa malttaa odottaa käskyä... Sitten vielä vasen, tämäkin liikkuroituna. Jostain syystä kaksoiskäsky merkillemenoon, muuten aivan mainio. 
Lopuksi otettiin vähän agilityäkin, putki + kepit. Kepit sujuivat mukavan itsenäisesti ja vauhdilla, vaikka jäin taaksekin. Takaaleikkaus ei ihan onnistunut, pitänee treenata namikippo etupalkkana.

Noomin kanssa tokoiltiin illalla pihassa hetki. Ruudut huippuvauhdikkaita, palkka taas minun takana. Pysähtyminen voisi olla terävämpää, meinaa luisua käskyn jälkeen turhan paljon. Pysäytin pari kertaa liiankin eteen, kun meinasi hakeutua ihan takareunaan. Pari toistoa noutoa (tässäkin palkka minun takana), ihan kivoja suorituksia. Eka liikkeenomaisesti, kapulannosto ei ylitörkeä muttei kovin nättikään. Toisella kerralla jätin Noomin istumaan kapula suussa kauas ja kutsuin, vapautin muutamaa metriä ennen taakse kupille.
Lopuksi Noomi sai leikkiä riehumisleikkejä, se on niin kiva leikkikaveri, kun tuo lelun aina takaisin revittäväksi käteen asti (verrattuna Ramiin, joka mieluiten omisi kaikki lelut vain itselleen).

Tarkkanäköisimmät saattoivat huomata kuvasta, että Rami on trimmattu. Keskiviikkona seitsemän tuntia kyykittiin kylppärissä Rampan kanssa, sain kerrankin kerralla valmiiksi. Karva irtosi ihan mukavasti ja lopputuloskin on ihan nätti.

Josefiina kirjoitti 26.02.2011 - 12:41
Voi Ramia! <3
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)