Joulukuu - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.12.2010 - 19:42

Vaikka blogin kirjoittelu onkin jäänyt vähäiseksi, treenattu ollaan! Joulukuu aloitettiin treenien merkeissä, tässä todistusaineistoa videolla.



Viime viikolla sain oikeasti huomata, mitä ihmiset tarkoittavat, kun sanovat, että koira "hyppii seinille" jos ei saa tarpeeksi liikuntaa ja aktiviteettia... Ei suinkaan Rami siis, vaan Pieni Punainen. Alkuviikosta olin sairaana, jolloin lenkit jäivät normaalia lyhyemmiksi ja treenit jäivät pois. Muutenkin kiirettä riitti mm. koeviikon muodossa ja koko viikon aikana koirat eivät saaneet tarpeeksi pitkiä lenkkejä. Noomissa tämä näkyi ylienergisyytenä: tavaroiden varastelua (ja tuhoamista) ja Ramin kiusaamista. Muutenkin Noms oli koko ajan vähän kireänä, ärähti Ramille monta kertaa melkeinpä syyttä (normaalisti Noomi on ihan kiltti Ramia kohtaan).
Viikon hissuttelut korvattiin sitten viikonloppuna ekstrapitkillä lenkeillä, käväistiin Noomin kanssa keskustassakin kävellen treffaamassa Juuliaa ja Voittoa.

Kovin paljoa ei siis olla tehty, tai ainakaan edistytty suuresti. Rami on treenaillut sisällä temppuja ja Noomi temppuja ja kaukoja. Ramin kanssa ollaan tehty agilityä muutamaan otteeseen ja häivytelty namikippoja kontakteilta. Eli kippo vasta seuraavan/sitä seuraavan esteen taa, tämä on toiminut tosi kivasti. Ramista on tullut tosi mukava agiliitäjä, ihan mukavaa olisi lähteä kisaamaan jossain vaiheessa kevättä! :)

Sterilointiin ja luustokuviin vajaat kaksi viikkoa, vähän jännittää mitä sieltä löytyy. Niistä sitten riippuu, kuinka jatketaan agilityn suhteen...

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)