Sunnuntaiset - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.10.2010 - 21:33

 Sunnuntai-ilta omistettiin tavalliseen tapaan tokoille.

Ramin kanssa oli tosi kivaa, se oli taas mainiosti kuulolla ja innoissaankin. Toivottavasti tämä on pysyvää. 
Tehtiin ensin ruutua, kolme toistoa. Ensin lähetin merkille vain parin metrin päähän ja siitä ruutuun käyttäen melko isoa käsimerkkiä. Sujui mainiosti, Rami hahmottaa nykyään ruudun tosi kivasti. Toisella toistolla lähetin vähän kauempaa merkille ja ruutuun vain normaalilla käsimerkillä. Kolmannella toistolla sitten vielä kauempaa, edelleen ruutu löytyi hienosti.
Tehtiin myös metskuhyppynoutoa, ekalla toistolla tuli ohi esteen palatessa (heitin vinoon), tokalla toistolla heitin tahallaan vielä vinompaan ja annoin lisäkäskyn paluuhyppyyn. Kolmannella toistolla ei tarttenut lisäkäskyä, hyppäsi hyvin. Tätä pitää näemmä muistutella säännöllisin väliajoin jottei pääse unohtumaan.
Tehtiin myös kaukoja, muuten kaikki vaihdot ok paitsi istumasta maahanmenossa Rami koitti säätää jotain seisomisen kautta menoa. Teetin sitten muutamia kertoja eestaas ko. vaihtoa ja kun tajusi mennä oikein, sai vapautuksen takapalkalle.
Lopuksi tehtiin vielä ohjattua. Keskikapula taaempana ja reunakapulat vähän merkistä eteenpäin. Ekalla toistolla Rami nouti hienosti oikean kuten käskettiin, tokalla ilmeisesti ei havainnut oikeaa kapulaa joten kaarsi keskikapulalle. Uusiksi, lopulta löytyi oikeakin kapula. Loppuun vielä yksi onnistunut. Hankaluuksia kapulan havaitsemiseen aiheuttaa varmaankin kapulanvärinen pohja (ja toki se, että liike on muutenkin melko alkutekijöissään).

Noomin treenit alkoivat paikallamakuulla. N oli vähän levoton ja pari kertaa jouduin kieltämään haistelusta. Näin käy aina, kun paikallaoloilla aloitetaan, hmm...
Seuraavaksi tehtiin noutoa. Saatiin lainakapula, joka oli vähän isompi, kuin millä ollaan treenattu. Noomi oli vähän hämmentynyt, ensin meni kapulalle ja ei tajunnut nostaa. Tuli takaisin ja pyysin uudelleen hakemaan, nyt nousi kapula. Noomi onnistui vissiin pöläyttämään hiekkaa silmilleen, kun palautus tapahtui silmät kiinni... :D Tehtiin vielä yksi toisto ja nyt kapula palautui heti ilman epäröintiä. Ei ollakaan aiemmin taidettu tehdä noutoa hallissa, pitääpä jatkossa tehdä. Ja treenata lainakapuloilla aina kun mahdollista.
Välillä kun odoteltiin, teetin Noomilla paikkamakuita lisää ja oli paljon rauhallisempi. Tehtiin välissä myös seuraamista (vähän omituisentuntoista, vaisuhkoa? ei painanut kunnolla, kuten yleensä) ja temppuja.
Lopuksi tehtiin vielä liikkeestä maahanmeno. Noomillahan tämä on periaatteessa valmis, mutta vauhtia voisi olla enemmän. Nytkään se ei kyllä hidas ole, mutta voisi olla nopeampi.

Treenien jälkeen Noomi oli levoton ja selvästi sillä on/oli maha(?) kipeä. Nyt onneksi rauhoittui nukkumaan, jospa se siitä.

Ja koska kuvattomat postaukset ovat tylsiä,

Pamu ja Hirmut kirjoitti 29.10.2010 - 16:32
Nähhäänpä sunnuntaina toksu-poksujen merkeissä. :o) Tahkotaan taas ainaki ohjattua ja muuta "kivvaa". ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)