Yksinäisyys jatkuu - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.09.2010 - 18:47

 Eipäs otettukaan Ramia vielä kotiin. Käytiin siis katsomassa sitä lauantaina Noomin kanssa, ja sen verran Rami kiihtyi ja ulisi ja oli kiinnostunut Noomin takapäästä, että saa viettää vielä viikon poissa kotoa. Näillä näkymin se tulee kotiin sunnuntaina.
Ehdinpäs kuitenkin viettää pienen aktivointihetken Ramin kanssa mummolan pihassa, tehtiin ruutua evl-tyyliin. Ensin ilman merkkiä, lopulta sujui merkiltäkin. Hyvin oli ruutu muistissa. 
Huomaa kuitenkin, että Rami on saanut ruokaa "ilmaiseksi" kolme viikkoa (luultavasti enemmänkin kuin normaalisti) ja saanut vapaasti leikkiä leluillaan milloin huvittaa ja muutenkin rajattomasti huomiota. Tekemisestä puuttui se-jokin, kun palkka ei ollut enää entisen lailla arvokas. No, en usko, että tästä tulee ongelmaa kun siirrytään takaisin normaaliin rytmiin Ramin palatessa, ruokaa ei juuri tule ilmaiseksi...

Noomin kanssa käytiin eilen Tarun ja Nitan luona treenaamassa. Noomi teki oikein päteviä seuraamisia ja liikkeestä maahanmenoja. Liikkeestä seisominen meinasi taas valua, koitettiin sitä korjailla. 
Päivän ongelmana oli paikallamakuu. Noomi paineistui kamalasti Nitasta, eipä kyllä ole otettukaan juuri rivissä makuuta. Jankattiin sitten monta onnistunutta toistoa Tarun luodessa häiriötä vieressä ja lopulta saatiin ihan onnistuneita pätkiä. Silti jotenkin jäi huono fiilis tästä paikkamakuutreenistä. :(

Tänään sitten käytiin lähikentällä tavoitteena kivailutreenit. Tehtiin ensin seuraamisia ja jääviä, nämä ok. Noomi teki oikein kivalla vireellä. Kentän toiseen päähän tuli muita treenaajia, hyödynnettiin häiriötä ja otettiin helppoja paikkamakuita. Taitaa olla parempi, että pidän palkan kädessä (aiemmin ollut kipossa), N keskittyy näin paremmin. Ensin vahvistelin vähän perusasennosta maahanmenon oikeaa tekniikkaa (meinasi jättää toisen kyynärpään aavistuksen ilmaan). Sitten aivan lyhyitä paikkamakuita, pisimmillään ehkä puolisen minuuttia palkkausten välissä. Tosi hyvin makasi keskittyneen näköisenä. :) Ja loppuun vielä kerran loppuperusasentoon asti, nousi ok.

  

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)