28.12.2009 - 19:04
Pentu on sopeutunut meille hyvin. Rami on melko tosikko, eikä vieläkään ole alkanut leikkimään Noomin kanssa (paitsi lelunvetämisleikkejä) mutta on edistynyt kuitenkin: nyt Noomia saa jo nostella ja puhutella ilman että Rami tulee väliin ilmoittamaan olemassaolostaan.

Noop on reipastunut hurjasti, enää se ei pelkää Ramia lainkaan eivätkä kaikki kovemmatkaan äänet säpsäytä. Koiralapsi itse päästeleekin kovia ääniä - mikäli sillä on tylsää tai jokin ongelma, alkaa se vinkua hyvin vaativalla äänellä. Rami ihmettelee tätä kovin.
Pentu kuitenkin nukkuu vielä melko paljon, vaikka jaksaakin riehaantua välillä pitkäksikin aikaa. Se on yritellyt leikkiä Rampen kanssa haastamalla sitä pienellä haukulla tai syöksähtelemällä kohti. Ram ei suuresti perusta näistä yrityksistä, vaan murahtaa ja poistuu paikalta tai ajaa pennun kauemmas.

Yötkin ovat sujuneet ongelmitta, Nops herää neljän-viiden aikoihin käymään pissalla, sen jälkeen riehuu vähän aikaa ja sitten nukutaankin seitsemään. Sisäsiisteysasiat ovat nekin jo hyvällä mallilla, tarpeet tehdään ulos jos vain tajuan viedä ajoissa.
Noomi on myös aloitellut naksuun ehdollistumista ja vähän harjoitellut hihnakävelyn alkeita.
Myös Rami on päässyt pitämään vähän vapaa-aikaa ilman Naskalihammasta, iltaisin kun pupsi vaipuu talviunille, pääsee Rami pidemmälle lenkille ja pihaan touhuilemaan mm. tokojuttuja.

|
Kirjoittaja

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.
Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007
Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0
Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).
Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009
Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)
Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).
Kalenteri
11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?
9.-10.6. TOKO SM! (N)
|
t. Amy ja lappalaiset
Mutta kiitoksia jo oikein paljon näin etukäteen! :D
Noomi on kyllä ihan ylisuloinen (niinkuin ramikin, tietty) mulla pentukuume nousee taas :--D
Saako udella, miten päädyit irlanninterrieriin? Onko Noomista toiveissa tulla tulevaisuuden tokolupaus? :) Ainakin agiradoilla on näkynyt sellaisia ferrareita että oksat pois.
Irski jotenkin kolahti rotuna, kaikinpuolin sopiva mulle :) halusin kutakuinkin samantyyppisen koiran kuin Rami, mutta vähän isomman.
Noomin kanssa on tarkoituksena alkaa treenaamaan ainakin tokoa ja agia, saa nähdä sitten mitä keksitään kunhan neitonen kasvaa.