Tavoitteet 2010 - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.12.2009 - 23:45

Tälle vuodellehan meillä oli tavoitteena...

Tokosta TK1, mikä saavutettiinkin loppuvuodesta, mainiota. Ensimmäinen ykköstulos saavutettiin huhtikuussa pistein 180,5, toinen lokakuussa pistein 189,5 ja kolmas heti perään marraskuussa pistein 177.
Agilityalkeiskurssi oli myös tavoitteena, harmillisesti ei sellaiselle päästy (yritettiin kyllä). Ollaan kuitenkin treenattu jo ihan mukavasti alkeita tästäkin lajista, ja heti ensi vuonna jatkuu.

Muita varsinaisia tavoitteita ei ollut. Edistystä on kuitenkin tapahtunut monessa asiassa.
Innostuin alkukesästä opettamaan Ramille monia temppuja. Rami on myös saanut enemmän intoa työskentelyyn, vaikka vieläkin motivaatiossa on paikkailtavaa. Olen oppinut luottamaan Raipeen paljon enemmän, sitä voi pitää varmemmin vapaana, vaikka olisi toisia koiria lähettyvillä. Se tulee luokse kutsusta varmemmin.





Sitten siirrytään ensi vuoteen, eli tavoitteet vuodelle 2010:

TOKO: tulostavoitteeksi AVO1 (tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en aio kerätä koularia avoimesta)
Muuten sitten tokon suhteen haluan rakentaa paljon varmemman kisatyöskentelyn. Tavoitteeksi voisi asettaa sen, että saisin Ramin toimimaan hyvässä vireessä koko kisasuorituksen ajan. Ensi vuoden aikana voitaisiin hioa myös VOI-EVL liikkeistä niitä, mitkä ovat vielä kesken.
AGILITY: tavoitteena olisi oppia suorittamaan oikein kaikki esteet ja mennä jo jonkinlaisia ratoja. Saa nähdä miten edetään tässä.

MUU:
Opiskellaan paljon temppuja! :) Muutenkin pyritään pitämään hommat hauskana Ramille. Olen myös vähän miettinyt, jos veisin Ramin luonnetestiin ja luustokuvauksiin. Myös jotain PK-juttuja olisi mukava kokeilla, ehkä vähän kaupunkikävelytreeniä ym. BH-koetta silmällä pitäen.
Keväällä olisi myös tarkoituksena hakea näyttelystä ainakin H, jonka jälkeen luultavasti sitten kastrointi.

Sekä tietenkin opetellaan elämään yhdessä pikkumonsterin kanssa... :)

 

HENA & MILO kirjoitti 23.12.2009 - 10:31
mä en oikein uskalla asettaa tavotteita.. muistellen viime vuotta. :--D
je kirjoitti 25.12.2009 - 22:58
Munki pitää asettaa kyl tavotteita vuodelle 2010! =) Tälle vuodelle tavotteita oli että tokoliikkeistä seuraaminen, sivulletulo, liikkeestä maahan ja -seiso, hyppy.. eipä oo ku sivulletulo toteutunu oon ollu NIIN LAISKA! taidanki heti tehä tavotelistaa jonnekkin.. :D ja teillä on tavotteet hyvin tullu ! ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)