30.09.2009 - 17:14
Viikko aloitettiin maanantai-illan agilityillä. Rami oli varsin haistelutuulella, eipä me paljon saatu aikaiseksi. Puomilla meinasi jumittaa alussa, varmaan yhdisti viime kerran ällöihin keinukokeiluihin. Sitten haisteli puomia, aivan kuin olisi jokin ihanampikin haju ollut. Keppejä meni ihan okei, kerran hakeutui väärältä puolelta aloitukseen.
Sitten ei ollakaan tällä viikolla suurempia treenailtu. Sisällä ollaan vähän sheipattu temppuja, ontuminen alkaa sujua jo ainakin askelen verran. Vähän myös kehittelin naksun ajoitusta ja opetin Ramin tökkäämään palloa nenällä. Ramilla on ainakin ollut hauskaa :) Se tarjoaa nyt lähes koko ajan maahanmenoa, sitä kun ollaan niin paljon hinkattu. Välillä meneekin jo tosi nopeasti ja ei enää oikeastaan jätä peffaa pystyyn.
Äsken treenailtiin pihassa ruutua, kaukoja, liikkeestä maahanmenoa ja tunnaria.
Ruutua ihan pari toistoa. Vein nurkan taakse piiloon ruudun tekemisen ajaksi, hyvin löysi silti ruutuun. Maahankin pyysin lopuksi.
Kaukoja otettiin vähän kaikkia vaihtoja. m-i-vaihdot on ihan ok, ei etene eikä liiku taaksepäin. välillä jää vajaaksi asento, mutta palkkailin vain hyvät asennot. Myös m-s on ihan hyvä, pidemmällä matkalla välillä meinaa ottaa seisomaan noustessa askelia eteen.
Liikkeestä maahanmeno oli aika hyvä. Ei mikään maailman nopein maahanmeno, mutta ei liian hidas.
Tunnari oli aika jännä. Siitäkin oli nyt parin kuukauden tauko. Ensin vein kapulan puskaan piiloon ja pyysin Ramia tuomaan. Sitten otettiin vieraita kapuloita mukaan. Laitoin kapuloita riviin ja oman reunaan. Meni ja haisteli vieraita kapuloita, kielsin kun meinasi napata suuhun. Naksutin heti kun meni oman luokse ja toi hyvin. Tämän jälkeen, ohhoh, toi joka kerta oman. Ei edes haistellut kapuloita, käveli vain oman luokse ja toi sen. Vein joka kerta piiloon nurkan taakse kun asettelin kapulat uudelleen, silti toi oikean. Lopuksi oli vielä ihan pakko testata, että osaako ihan oikeasti. Vaihdoin oman kapulan eriin, silti toi oman! Vau!
Eilen kyselin paikkaa 17.10 tokokokeeseen. Pari paikkaa oli jäljellä, päästään siis kokeeseen ellei seuran jäseniä ilmoittaudu enempää. :)
Tämän viikon ohjelmassa on vielä perjantain ohjatut tokot. Lenkin yhteydessä saatetaan myös käydä kentällä tokoilemassa. Lauantaina vietetäänkin sitten mun synttäreitä, joten Rami pääsee huomion keskipisteeksi.
|
Kirjoittaja

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.
Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007
Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0
Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).
Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009
Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)
Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).
Kalenteri
11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?
9.-10.6. TOKO SM! (N)
|
Toivottavasti mahdutte tokokokeeseen! :)
Nähhäänpä huomenna kuomat!
Pamu, ei ole vielä varma koepaikka :D nähellään!
Missä viipyy treeniraportti? Tehän ootte olleet kotona jo kolmen tunnin ajan. Mars, mars blogin kimppuun!!! ;-)