SM tokoilut - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.07.2009 - 01:26

Perjantaina lähdettiin sitten kohti Tamperetta ja oltiin perillä illalla. Rami rauhoittui hyvin häkissä nukkumaan, vaikka ei ennen oo juuri joutunut häkkeilemään.

Lauantaiaamuna herättiin kuuden jälkeen ja alettiin valmistautumaan lähtöön kohti Kangasalaa.
Saavuttiin kisapaikalle joskus kaheksan jälkeen ja tsiikailtiin numerolistoja, me oltiin numerolla 185, alokkaan koirat alkoi jostain sadasta.
Sitten odoteltiin tosi pitkään, me päästiin kehään vasta vähän ennen kahta muistaakseni. Päivällä oli tosi kuuma ja näinollen ei ollenkaan hyvä sää meidän tokoilulle.
Ennen paikallaolokehään menoa Rami vaikutti suht normaalilta ja ajattelin että tämä on iisi.

Luoksepäästävyys 10 Rami oli aivan läkähdyksissään eikä jaksanut välittää tuomarista.
Paikallamakuu 0 Se ei vaan mennyt maahan. Ei se edes kytännyt toisia koiria tai mitään, kai sillä oli vaan niin paha olla että ei reagoinut käskyyn.. jätin siis istumaan ja siitä nolla. Istui kyllä nätisti koko kaksi minuuttia.. :--)
Kokonaisvaikutelma 6 näin tästä kehästä.

Sitten taas odoteltiin hetkonen. Olin täysin varma että loppuliikkeet menis samalla meiningillä, että Rami ei jaksaisi tehdä mitään.

Seuraaminen taluttimessa 7 Oli aivan transsissa alkuaskelet, tuli heti juoksuosuus ja skarppasi vähän sen jälkeen kun sanoin voimakkaammin käskyn. Oli kyllä ihan kamalaa muuten, laahusti perässä kieli pitkällä, odotin jotain nollaa tästä.
Liikkeestä maahanmeno 7½ Seuraaminen unelmointia, käskystä kuitenkin meni maahan ja nousi kaksoiskäskyllä.
Hyppy 9½ Tästä en olis odottanut näin korkeita pisteitä, kun treeneissä mennyt ihan surkeasti. Käskyn saatuaan mietti hetken ennenkuin tajusi hypätä. Pysähtyi aika hyvin käskystä mutta nuuhkaisi estettä. Loppuperusasento oli ihan hyvä.
Kokonaisvaikutelma 9 en ymmärrä miten se on mahdollista..

Sitten taas odottelua. Kaikki varjopaikat oli viety ja jouduttiin seisomaan auringossa.. Rami läähätti koko ajan kieli pitkällä.

Seuraaminen hihnatta 5 ihan kamalaa, olin varma että ei lähde ollenkaan mukaan vaan jää istumaan alkuun.. lähti kuitenkin hitaasti ja köpötteli perässä, jäi käännöksissä jälkeen ja annoin lisäkäskyjä.
Luoksetulo 8 toivottavasti meidän hieno luoksetulo ei nyt mennyt pilalle tämän takia. Tiesin kyllä mitä tekis, eli siis köpötteli kävelyvauhtia sivulle.
Liikkeestä seisominen 9 yritin vielä innostaa vähän kehumalla luoksetulon jälkeen. Seuraaminen tässäkin oli huono, seisahtui kuitenkin käskystä ihan hyvin ja loppuperusasento ok.
Kokonaisvaikutelma 7 oon kyllä ihan varma että se näytti ysiä! Lappuun on kuitenkin merkitty seiska.
Näinollen kokonaisvaikutelmien keskiarvo 7½
Ja loppupisteet huikeat 127,5 ALO3

Ei jäänyt mitenkään surkea olo tuosta, vaikka siis sehän meni järkyttävän huonosti. Oon tyytyväinen että se ei ottanut kehissä häiriötä muista koirista juuri ollenkaan. Just kun meidän suoritukset oli ohi, alkoi satamaan... Olis voinut sataa sen puoli tuntia aiemmin niin oltais voitu saada hieman paremmat pisteet. Onpahan tämmönenkin kokemus nyt.
Meidän joukkue sijoittui kuitenkin ihan hyvin, oltiin käsittääkseni sijalla 19 ja joukkueita oli 75. Palkintojenjaossa tuli pieni ylläri: meidän seuran (Oulun seudun kennel- ja agilityseura) toinen joukkue sai SM-kultaa!
Onnea vielä kaikille!

Käytiin sitten vielä koko porukan kera syömässä ja sitten suunnattiin rautatieasemalle. Junamatka sujui rauhallisesti, Rampe nukkui melkein koko matkan.

Nyt on vielä meillä suunnitelmat vähän auki. Pitää mietiskellä tässä miten jatkamme.
Kuvia reissulta on tulossa myöhemmin! ;)

- Jenna ja Rami

Moona kirjoitti 12.07.2009 - 12:58
Mahtavastihan teillä meni! Onnea<3 Rami jakso hyvin tsempata olosuhteista huolimatta. Mutta olisitte kyllä voittaneet jos olisi satanut ;D onnee vielä
Julia (+ Nasu) kirjoitti 12.07.2009 - 17:06
Heei hienostihan se meni ! :---)
Hirmut kirjoitti 14.07.2009 - 00:26
Harmi kun sattui noin kauhean lämmin sää kisapäivälle. :( Hienosti te minusta kuitenkin tsemppasitte! Jos paik.olo ei ois mennyt nollille, niin olisitte olleet älyttömän lähellä ykköstulosta.

Toivottavasti hu sää suosii ja päästään agiliitämään! Laitahan kunnolla sääskimyrkkyä. ;-P Öttimöttisiä meren lähellä riittää.
Pamu kirjoitti 16.07.2009 - 23:54
Toksutoksut sovittu ensi viikon torstaiksi. Klo 19/yo. Ollaanpa yhteyksissä!
hena ja milpe kirjoitti 22.07.2009 - 12:30
"Järkyttävän huonosti" no pyh :---D järkyttävän huonosti on se ku koira karkaa kehästä eikä tuu kutsusta luokse. :""D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)