Tokat treenit SM-porukassa - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.05.2009 - 22:20

Tänään taas treenaamassa yliopiston viereisellä nurmikolla. Tänään meni paremmin kuin maanantaina, oli paremmin mukana eikä haistellut niin paljoa. Aluksi meinasi kyttäillä toisia koiria. Ensin otettiin luoksepäästävyys, hyvin pysyi. Sitten paikallamakuuta, alussa kaksoiskäsky maahanmenoon, muuten hyvä makoilu. Pari kertaa kävi nenä maassa ja vähän vilkuili muuten, mutta ei edes katsonut kun viereistä koiraa käytiin palkkaamassa! Aika oli kaksi minuuttia ja kerran kävin palkkaamassa ihan lopussa kun oli kestänyt hyvin häiriön toisen koiran palkkauksessa. Hienosti nousi ekalla käskyllä istumaan.

Sitten tehtiin seurailuja ja jättäviä. Hyvin piti kontaktia, vähän ehkä väljää oli seuraaminen välillä. Jättävät normaalin puhtaat suoritukset, ei siis ongelmaa. Luoksetulokin otettiin pari kertaa, ekalla kerralla kaarsi vähän juostessaan luo, otti paineita toisesta koirasta joka oli lähellä (kiersi siis koiran vähän kauempaa). Otin uudestaan ja hyvin tuli suoraan, tosin törmäsi vähän.
Otin myös lyhyitä paikallamakuita, vähän vilkuilua. Pari tosi hienoa suoritusta, ei vilkuillut lähes lainkaan.

Päätin, että nyt lopetamme haistelun treenien aikana ja vahvistamme kunnon kontaktin. Tehotreeniin siis varma kontaktisana joka tilanteessa! :--) toivotaan että tämä edistyy nopeasti.

Maanantaina olisi seuraavat treenit sm-porukassa, jolloin otetaan kisamaisesti liikkeitä. Laitetaan kai kehät ja otetaan yhtäaikaa viereisessä kehässä jotta saadaan kunnon sm-kisatunnelma. Oikein hyvää treeniä meille ;) Sitä ennen on sunnuntaina viimeiset treenit kassin avo-ryhmässä. Luultavasti pidetään pari päivää taukoa isommista treeneistä, sunnuntaina siis jatkuu :--)



- Jenna ja Rami

Enni, Mona ja Tilda kirjoitti 31.05.2009 - 20:52
Tyypit treenaa Sm-porukassa. :o TE OOTTE HYVIÄ. 8)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)