KAS treenit - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.04.2009 - 18:32

Nyt tänään oli kassin tokotreeneissä luvassa toinen puolikas harjoituskokeesta joka jäi viimeksi kesken.
Ensin pari koirakkoa otti puolet avon liikkeistä ja sitten me mentiin ekana ottamaan alokkaan liikkeet. Odotusta oli kuitenkin ollut yli puoli tuntia joten oltiin ehditty siinä vähän treenailla jo. Treenasin paljon kontaktia ja paikallamakuuta siinä, tosi hyvin meni. otin paikallamakuun lyhyissä pätkissä niin että kontakti pysyi koko ajan. Hyvin oli kuulolla.

Liikkeestä maahanmeno oli ihan hyvä. Siinä oli vähän haahuilua seurauksessa mutta jäi kuitenkin hyvin maahan ensimmäisestä käskystä. Varmaan ainakin 9-10. (ohjaaja ei antanut tarkkoja pisteitä tällä kertaa.)

Luoksetuloa kun oltiin juuri aloittamassa, maneesin katolta tippui lunta tosi kovaäänisesti ja Rami säikähti ja kyyristeli ja katsoi mua pelokkaasti. Liike ei siis ollut vielä ehtinyt alkaa, mutta kuitenkin jouduin sitten rauhoittelemaan sitä hetken ennen kuin otin sitten uudestaan sivulle ja aloitettiin. Luoksetulo oli aivan 10+, vauhti oli normaaliakin (joka on jo tosi kova) lujempi, ihan hiekka pöllysi. Perusasentokin oli hyvä.

Liikkeestä seisominen oli aika puhdas suoritus, ei oikeastaan mitään moitittavaa. Lähti paremmin mukaan seuraamiseen kuin maahanmenossa.

Hyppy oli positiivinen yllätys. Huomasin jo kun lähestyttiin hyppyä että Ramppis oli innokkaana menossa hyppäämään. Hyvin sitten kuitenkin odotti ja meni ekasta käskystä. Tosi hyvä siis muuten, muutaman askelen otti kyllä pysähtymiskäskyn jälkeen josta olis kokeessa tuomarista riippuen otettu ½-1 pistettä.

Jäi tosi kiva fiilis tästä, ihan hyvillä mielin lähdetään kokeeseen parin viikon päästä. Sain muuten varmistuksen, että ollaan mahduttu mukaan!
Ainoa miinus minkä vois mainita tuosta, oli ehkä se että liikkeiden välillä vähän turhaa haistelua. Mutta lähti kuitenkin hyvin mukaan liikkeisiin, ei kovin paha.

Ihana kun lumetkin on alkanut sulaa ja aurinko paistaa :D
- Jenna ja Rami

Henna & Milo kirjoitti 05.04.2009 - 18:47
VAU. ootte kyllä ihan parhaita. (:
Enni, Mona ja Tilda kirjoitti 05.04.2009 - 21:04
Hienoa Ramimiäs! (:
JonnaVeetiSulomies. kirjoitti 07.04.2009 - 21:34
Vau! (: Hienostihan se meni, varmasti menee upeasti tuo toko koekkin. Joko olet ilmottanut ramin tuohon 3.5 olevaan tokooon?
 kirjoitti 08.04.2009 - 15:52
Onhan se komea mutta ei rotumääritelmän mukainen ;p NO ETTTE.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)