Suunnitelmia - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.03.2009 - 22:29

Nyt olen alkanut miettimään sitä seuraavaa koetta. Ehkä se on sittenkin jo 18.4? Ollaan treenattu tällä viikolla tosi ahkerasti ja edistyttykin ehkä.

Tänään lähdettiin ihan hetken mielijohteessa keskustaan. Sieltä sitten käveltiin Myllyojalle Tarun ja Nitan kanssa treenailemaan. Treeni sujui paremmin kuin vähään aikaan, oikeastaan tosi hyvin.
Aluksi lämmiteltiin ja otettiin pari pientä seuraamista lelupalkalla taakse. Rami oli tosi innokas seuraamaan, kontakti pysyi koko ajan. Paikka on nyt vähän korjaantunut, ei ole enää ihan niin edessä ainakaan.
Sitten otin muutaman paikallaan käännöksen ja palkkasin nameilla.
Sen jälkeen sitten ketjutettiin liikkeitä. Melko pitkä (käännöksiä, juoksuosuus, pysähdyksiä) seuraus -> liikkeestä maahan -> luoksetulo -> liikkeestä seiso. Nämä siis ilman palkkaa väleissä, ja voi sanoa että mahtavasti keskittyi! Ei olla varmaan kolmeen kuukauteen kunnolla ketjutettu mitään. Tässä on vaan jotain pientä pilkunviilausta ennen koetta, ensinnäkin enemmän tällasia reenejä, että ilman palkkaa välissä. Toiseksi sitten perusasentoa meiän pitää naksutella paremmaksi ja reippaammaksi, kun se meinaa jotenkin laiskotella siinä uuden liikkeen alkaessa. Liikkeen kyllä tekee täysillä.
Samoin myös kärsivällisyyttä voitas vähän saada lisää joissain kohdissa. Tuo kontakti nimittäin siinä perusasennossa tahtoo tipahtaa hetken päästä jos en anna seuraamiskäskyä tai palkkaa. Tätä siis vahvistellaan, että kontakti pysyy kauemmin. Sen takia kun on aina paikallamakuusta lähtenyt piste tai pari, kun Rami ei ole ollut "kuulolla" ja olen joutunut antamaan kaksoiskäskyn.

Nyt siis naksutellaan sitä kontaktia siinä perusasennossa ja ketjutetaan liikkeitä. Paikallamakuuta myös olis hyvä vahvistaa. Katsellaan jos ilmoittasin sen kohta sinne 18.4 pidettäviin kokeisiin :)

- Jenna ja Rami

Minna kirjoitti 20.03.2009 - 08:41
Taas olin seuraamassa teidän koulutussuunnitelmia:) Tulipas tuossa mieleen, kun eilen Moskun kanssa treenattiin, niin me saatiin neuvoksi tuohon "hereilläpysymiseen" seuraava: käskyllä perusasentoon-ohjaaja sanoo valmis ja heti palkka. Eli siis, että koira oppisi, että tuo ohjaajan vastaus liikkurin kysymykseen tarkoittaa, että nyt tapahtuu jotain. Ensin tehtiin niin, että sanoin heti sen valmis käskyn jälkeen ja palkkasin, sitten odotettiin hetki, että koiran huomio herpaantui-sanoin valmis ja kun koira otti uudelleen kontaktin-palkka.

Toivottavasti sait selvää sepustuksesta. Näin ensi kokeilulla näytti toimivan Moskulla ainakin...häntä alkoi heilumaan valmis-sanalla, kun tiesi, että kohta se Guzi-ukkeli tipahtaa taskusta;-)

-Minna
Elina ja Laku kirjoitti 20.03.2009 - 17:19
Pääsette mein suosikkeihin. (:
Henna & Milo kirjoitti 20.03.2009 - 19:30
Noniin mestarit .. kokeeseen mars !
Henna & Milppiz kirjoitti 21.03.2009 - 19:31
Noin viiden vuoden päästä .. ?
Henna kirjoitti 21.03.2009 - 19:31
Meillä siis se koe. :D Teillä nyt vaikka heti.
Enni, Mona ja Tilda kirjoitti 22.03.2009 - 12:56
KOKEESEEN SIITÄ JA HETI! (: Nappaatte varmasti heti sen ykköstuloksen.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)